WinCAM

WinCAM® hyödyntää eri ohjelmointitapojen parhaat piirteet

WinCAM-ohjelmisto tukee useita erilaisia ohjelmointitapoja. Käsiohjelmoinnin ystävälle WinCAM tarjoaa kätevän editorin sekä havainnollisen simulaattorin. Osaperheohjelmointiin sekä omien toimintojen rakentamiseen WinCAM sisältää vuorovaikutteisten makro-ohjelmien käyttömahdollisuuden. Useimmat kuitenkin ohjelmoivat mieluimmin graafisesti piirtämällä ensin ohjelmiston avustamana kappaleen geometrian ja valitsemalla sopivat työstötavat. Kaikkia näitä voidaan tietysti yhdistellä vaikka saman NC-ohjelman teossa tilanteen ja mieltymysten mukaan. Graafisen ohjelmoinnin tueksi ohjelmisto varustetaan aina konekohtaisesti sovitetulla postprosessorilla, joka hyödyntää työstökoneen kaikki ominaisuudet ja tekee tehokasta NC-koodia.

WinCAM sisältää kaikki tarvittavat ominaisuudet, jotta ohjelmien tekeminen ja testaus sekä työstöaikojen minimointi voidaan hoitaa loppuun asti työstökoneen ulkopuolella sen vielä tehdessä edellistä työtä. Näin työstökoneet vapautuvat siihen työhön, johon ne on hankittu eli tekemään rahaa.

WinCAM-ohjelmistoperheestä löytyy oma sovelluksensa sorvaukseen, työstökeskuksille sekä monen tyyppiseen leikkaukseen.

WinCAM Postprosessorit ja Simulaattorit

WinCAM-ohjelmisto on kuuluisa laadukkaista postprosessoreistaan ja simulaattoreistaan. WinCAMin postprosessorit räätälöidään aina niin, että niiden tuottama NC-koodi kelpaa NC-koneen lisäksi myöskin sen käyttäjälle. Useimpia nykyaikaisten ohjausten monipuolisista automaattisista työkierroista pystytään hyödyntämään asiakkaan niin halutessa.

WinCAM on markkinoiden ainoa CAM-ohjelmisto, joka sisältää 2-suuntaisen älykkyyden: sen lisäksi, että se osaa tuottaa NC-koodia, se myöskin ymmärtää sitä. WinCAM -paketti sisältää aina simulaattorin sovituille NC-ohjauksille ja pystyy näin tuottamaan simulointikuvan vaikka käsin kirjoitetusta NC-koodista.

Uusimpana ominaisuutena WinCAM-ohjelmiston simulaattoreissa on ”NC-koodista geometriaksi” -toiminto, jonka avulla vanhoistakin NC-ohjelmista saadaan automaattisesti kerättyä geometriatieto talteen ja siirtää se tarvittaessa vaikka edelleen DXF-muodossa CAD-ohjelmistoon tai johonkin toiseen CAM-ohjelmistoon. Työstökeskusohjelmista saadaan rakennettua jopa piirremalli, joka sisältää tiedot porauksista, kierteistä, upotuksista jne.

Toteutettuja postprosessoreita ja simulaattoreita löytyy lähes kaikille Suomesta tavattaville NC-ohjauksille. Lista tietysti kasvaa koko ajan. Luultavasti teidänkin konepajanne ohjaukset löytyvät jo luettelosta. Lataa esite, jossa on kaikki toteutetut ohjaukset. Listaa päivitetään jatkuvasti, joten jos et löydä omaa ohjaustasi, niin kysy lisää asiantuntijoiltamme.

Lataa esite

WinCAM Leikkaus

WinCAM Leikkaus on kätevä työkalu esimerkiksi leikattavien kappaleiden piirtämiseen ja levylle sijoitteluun

Mastercam Mill

Maailman käytetyin täysin assosiatiivinen CAD/CAM -ohjelmisto 2½-5-akselisen jyrsinnän ohjelmointiin